Tässäpä kooste vuoden 2007 tapahtumista ja puuhailuista. Näin jälkeenpäin katseltuna, vuosi oli täynnä kaikenlaista tohinaa ja vilskettä sekä pieniä ja vähän suurempia muutoksia. Suurin ja odotetuin oli tietysti kauan ja hartaasti odotetun Riemun syntyminen ja tähän valloittavaan koiruuteen tutustuminen. Täytyy myös kiittää kaikkia niitä, joilta sain tietoa ja apua pennun hankintaan ja tuontiin liittyen, SUURI KIITOS! Myös reissaaminen Pohojanmaan ja Espoon välillä on tullut tutuksi, unohtamatta lukuisia eri tapahtumia eri puolilla Suomea. Alkuvuodesta lomailimme Kaakkois-Aasiassa ja Roni vietti talvilomaa Lapissa. Samaan aikaan puhelimet ja sähköpostit kävivät kuumana, kun tietoja astutuksesta ja myöhemmin pentujen syntymästä odoteltiin. Helmikuun puolivälissä, heti Ronin talviloman jälkeen starttasimme agilitykisoissa Kirkkonummella ja sieltä viimein irtosi se puuttuva nolla-tulos ja serti eli Roni siirtyi kakkosluokkaan. Kevään treenasimme ATD:n treeniryhmässä agilitya ja Ronin 8-vuotis syntymäpäivänä starttasimme ensimmäistä kertaa kakkosluokassa. Keväällä treenailimme tokon voittajaluokan liikkeitä Matin ja Katjan opeissa useampaan otteeseen, lisäksi kävimme "yövuorossa" HSKP:n kisaavien ryhmässä. Edellisen vuoden ajan ongelmana ollutta paikallaoloa treenattiin paljon ja pikkuhiljaa se alkoi onnistua ja uskaltauduimme jälleen kokeisiin. Kevään tokokokeisiin pääsy oli kiven alla ja kaikkialla oli täyttä. Onneksi onnistuimme saamaan muutaman peruutuspaikan ja pääsimme starttaamaan Turussa ja Jokelassa. Pennun odotus venyi, kun aluksi suunnitellussa pentueessa ei ollut kuin pari urosta. Mietin jo välillä nartun hankintaa, mutta päädyin kuitenkin vielä odottelemaan, koska Doubleuselle oli keväämmälle suunniteltu vielä toinen pentue, jossa Dream oli isänä ja emänä kiinnostava Hollannin tuonti Asti. Tämän pentueen kanssa sitten jännitettiin hetken aikaa, kun aluksi se näytti ultrassa tyhjää, mutta viikon kuluttua vatsassa näkyi ihan normaali pentue. Pentua odotellessa vedin PSK:lle tokon junnuryhmää ja palauttelin mieleeni elämää nuoren koiran kanssa. Pääsiäistä ja vappua vietettiin agilitykisojen merkeissä ja loppukeväästä osallistuin vielä agilityn ja nomen koulutusohjaaja kursseille. Mutta sitten alkoikin jo kova odotus. Riemu syntyi vappu-aattona pentueeseen, jossa oli kaksi urosta ja kolme narttua. Ronin kanssa jatkettiin tokon, agilityn ja noutohommien treenausta sekä aloitimme uuden kesäharrastuksen vepen eli vesipelastuksen. Piiitkän odottelun jälkeen pääsimme mukaan Sopu ry:n vepe-ryhmään ja vetäjiksi tulivat ATD:sta tutut Jennyt O. ja L. Heti alusta asti Roni osoitti intoa ja taipumuksia tähän hommaan ja esineen veneeseen vientiä lukuunottamatta liikkeet sujuivat mainiosti jo alusta lähtien. Olin jo monta vuotta miettinyt pitäisikö Ronin uralle kauneuskilpailuissa saada jatkoa sitten, kun pääsemme veteraaniluokkaan. Etenkin Liinan opeista ja kannustuksesta päädyimme sitten kultaisten erikoisnäyttelyyn. Yritin vielä viimetipassa saada "lainakuskin" tähän hommaan, mutta lopuksi juoksin itse sitä kehää ympäri. Tavoitteemme oli saada vähintään samanlainen sininen nauha, kuin ensimmäiselläkin kertaa näyttelyissä nuorena koirana, kun Roni kiipesi tuomarin syliin ja laittoin ranttaliksi kehässä. Sitten jo petyin, kun lähdimme sieltä vaaleanpunaisen kanssa pois, mutta onneksi joku tiesi asiasta vähän enemmän ja kertoi, että sinne pitää mennä vielä uudelleen poseeraamaan... ERI siis tuloksena ja kylläkai Roni sinne uudestaankin voisi mennä, mutta omistajasta en ole ollenkaan varma :). Touko-kesäkuun vaihteessa aloitin luku-urakan ja treenaminen jäi vähän vähemmälle. Starttasimme kuitenkin tokon voittajaluokassa ja kisasimme agilitya Stadi Gamesissa ja juhannuksena Piikkiössä. Kesäloman lähestyessä Riemun odotusta laskettiin kahden ja yhden käden sormin ja juhannuksena lensin Ruotsiin hakemaan Riemun kotiin Ensitapaaminen pennun kanssa oli kostea. Siis kun sain Riemun syliini, se nuoli ensimmäisenä kasvoni märäksi. Roni otti Riemun vastaan kivasti ja jo kolmantena aamuna Riemu nukkui Ronin vieressä, osittain päällä. Muutama viikko tutustuttiin kotiympyröihin ja käytiin vierailemassa tulevissa treenipaikoissa sekä hallissa. Kesälomareissu pohjoiseen sujui mainiosti ja Riemu oppi matkustamaan autossa selällään nukkuen. Lomalla päästiin tutustumaan erilaisiin paikkoihin, maastoihin ja uimaan erilaisilla rannoilla. Kesäloman jälkeen alettiin jälleen treenaamaan tokoa, agilitya ja vepeä Ronin kanssa. Riemukin pääsi välillä mukaan turistiksi, harjoittelemaan passiivisuutta ja tutustumaan vepe-rantaan. Loppukesästä osallistuimme ATD:n järjestämälle reissulle agilitykisoihin Pihtiputaalle. Kiva reissu ja kohokohtana treenikaveri Sepin nousu kakkosluokkaan. Valitettavasti nämä agilitykisat jäivät sitten Ronin viimeisiksi. Heinäkuussa olimme varakoirana GR:n joukkueessa tokon joukkue SM-kisoissa. Elokuussa tokoilimme Helsingin seudun piirinmestaruuksissa PSK:n joukkueessa ja loppukuusta pakkasin tavarat autoon ja ajelimme koirien kanssa pohojanmaalle. Osallistuimme heti MKN:n leikkimieliseen nome-kokeeseen dummyaisiin, jossa Roni suoritui hienosti tehtävistä. Syyskuussa jälleen tokoiltiin ahkerasti ja osallistuin Ronin kanssa Ilmajoella toko-leirille, jossa vetäjänä oli Kati Mäntyniemi ja viikkoa myöhemmin GR:n tokoleirille Hartolassa, jossa Christa Enqvist veti VOI/EVL ryhmää. Ahkerasta treenauksesta oli hyötyä ja viikon kuluttua kisasimme Labradori-kerhon toko-kisassa, josta tuli VOI1 tulos ja kisaoikeus EVL-luokkaan. Viikkoa myöhemmin oli märkä UMN:n tokokoe, jossa vettä tuli saavista kaatamalla ja kenttä oli iso lammikko. Se koe ei mennytkään ihan putkeen... Syyskuussa Roni alkoi ontua vasenta etujalkaa ja siitä alkoi sitten loppuvuoteen asti kestänyt treenitauko. Roni kuvattiin päästä varpaisiin ja koira todettiin ontumisen aiheuttanuttta varpaassa olevaa vauriota lukuunottamatta terveeksi. Syksyllä treenailtiin lähinnä Riemun kanssa perusasioita ja noutohommia. Tarkoituksemme oli osallistua taipparikurssille ja pentukurssille. Ajankohdat meni kuitenkin ristiin eli Vaasan treenit oli viikonloppuisin ja PK-seudulla puolestaan viikolla, joten olimme aina väärässä paikassa... Onneksi pääsimme osallistumaan SMN:n järjestämään WT-viikonloppuun ja siellä olin kuuntelemassa oppeja sekä Riemun kanssa passiivisuutta treenaamassa. Loppusyksystä osallistuimme vielä UMN:n riistaan tutustumispäivään, jossa Riemu pääsi tekemään lähempää tuttavuutta erilaisten riistalintujen ja jänisten kanssa. Syksy reissattiin Pohojanmaan ja Espoon väliä. Viikonloppuisin vedin Liinan kanssa ATD:lle tokokurssia sekä PSK:lle agilitytreenejä. Riemu pääsi mukaan ATD:n penturyhmään, jonka tarkoituksena on luoda pitkän ajan pohjaa agilitylle. Ensimmäiset tapaamiset järjestettiin loppusyksystä ja siellä saimme Villeltä & Helenalta paljon vinkkejä pohjatyön tekemiseksi. Riemun kanssa noutotreeneissä siirryttiin pikkuhiljaa hieman vaativampiin treeneihin ja pidempiin matkoihin ja harjoiteltiin edelleen ahkerasti passiivisuutta. Näin jälkeinpäin katseltuna vuodelle asetetut tavoitteet osittain saavutettiin, osittain ylitettiin ja osittain jäi saavuttamatta. Ronin osalta saavutettuja oli siirtyminen maksi 2 luokkaan ja tokon TK2. Ylitettyjä oli tokossa voi1 tulos sekä näyttelyn ERI-tulos. Saavuttamatta jäi osallistuminen taippareihin ja NOU1 tulos sekä sinilevän vuoksi peruuntunut osallistuminen SOVE-kokeeseen. Riemun tavoitteet liittyivät peruskoulutukseen ja ne on saavutettu. Muut Riemun tavoitteet ovatkin sitten tulevaisuudessa :). Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille treenikavereilla ja kouluttajille! Minja, Roni & Riemu
Tapahtumakalenteri 2007 17.02. - Agilitykisat, Kirkkonummi |